11 marraskuuta 2022

 OAJ Turun hallitus jatkoi kiertuettaan ympäri Turun eri oppilaitoksia. Tällä kertaa hallitus kokousti Turun Aikuiskoulutuskeskuksen tiloissa Artukaisissa.

Hallitus kuuli jälleen luottamusmiehiltä keskeisistä edunvalvonta-asioista. Järjestelyeräneuvottelut ovat edenneet. Marraskuussa tapahtuu OAJ- rintamalla paljon. OAJ:n korkein päätöselin eli valtuusto kokoontuu marraskuun puolivälissä ja sitä ennen eri opettajaryhmät valmistautuvat omissa seminaareissaan valtuustoon. Nyt on siis oikea aika ottaa yhteyttä turkulaisiin valtuutettuihin.

OAJ Turun järjestämä yhteysopettajaristeily järjestetään myös vielä marraskuun aikana. Luvassa on ajankohtaiskatsaukset edunvalvonta-asioihin ja asiaa opettajien työhyvinvoinnista. Mukana myös turkulaisia paikallispoliitikkoja kuulemassa meitä ja kertomassa omaa näkökulmaa työhyvinvointiin.

Hallitus kokoustaa vielä kerran vuonna 2022 joulukuussa.

Turun AKK Artukaistentie 11, 20240 Turku tontilla sijaitsevan oppilaitoksen rakennus


Jaksaa, jaksaa! 

Muista seurata meitä myös instagramissa: @oajturku

T. OAJ TURKU (OAJ:n Turun paikallisyhdistys =TOPY)!