25 toukokuuta 2020

25.5.2020 Turun paikallisyhdistyksen hallitus etäkokoontui

Kevät on jo pitkällä ja kesälaitumet odottavat. Koronasta huolimatta olemme saaneet nauttia mahtavista ulkoilukeleistä, ja kokoustaa voi myös terassilla näin kevään viimeisessä kokouksessa.

Muistutamme, että uusi ajankohta Turun paikallisyhdistyksen vuosikokoukselle on torstaina 20.8. klo 18.00. Paikkana Turun AMK:n taideakatemia.

Keväisessä kokouksessamme käsittelimme luottamusmiesasioita eri puolilta sivistystoimialaa, jossa puhuttivat jo tulevan luku- ja toimintakauden työtehtävät ja niihin liittyvät haasteet. Peruskouluissa palattiin koulunpenkille 14.5. rajoitteita noudattaen. Ruotsinkielisten opettajien asema huolestuttaa, sillä mahdollisuus vaikuttaa päätettäviin asioihin proaktiivisesti on minimaalinen. Ratkaisumahdollisuuksista keskusteltu. Keskusteltu opettajien työssäjaksamisesta korona-aikana. 

Opettajat eri opetusasteilta ovat kokeneet kuormittumista poikkeusaloihin siirryttäessä opetuksen suunnittelmien mennessä uusiksi. Turun perusopetuksen opinto-ohjaajien työmäärä on huolestuttava, joka ei kohtele opiskelijoita tasavertaisesti. 

Vuotuinen yhteysopettajaristeily näilläkäkymin järjestetään marraskuussa teemalla "Opettajuuden arvostaminen". 





Turun paikallisyhdistyksen hallitus toivottaa kaikille Teille 
Mahtaville Opetusalan ammattilaisille 
Rentouttavaa Kesää!