14 joulukuuta 2017

OAJ Turun paikallisyhdistyksen koulutusmatka Krakovaan

OAJ Turun paikallisyhdistyksen hallitus lähti koulutusmatkalle Krakovaan juhlallisesti Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12.2017.  Saavuimme illalla Krakovaan ja juhlistimme itsenäistä 100 vuotista Suomea ruuan ja kokouksen merkeissä.

Kävimme kahtena päivänä tutustumassa paikallisiin päiväkoteihin ja peruskouluihin. Ohjelmassamme oli myös tutustuminen opettajakoulutustusta tarjoavaan yliopistoon, mutta tämä jäi valitettavasti välistä yhteyshenkilön sairastuessa.

Oppaaksemme saimme paikallisen Ela Denduran, jota voi kyllä suoitella kaikille Krakovassa vieraileville suomalaisille. Ela puhui hienosti suomea ja osasi kertoa oman maansa historiasta elävästi ja mielenkiintoisesti.

Kouluvierailuiden lisäksi pääsimme myös tutustumaan yliopistomuseoon, Auschwitziin sekä Wieliczkan suolakaivokseen. Kävimme myös lukuisissa kirkoissa sekä Krakovan kaupungin keskellä sijaitsevassa kuninkaan linnassa.

Paljon tuli nähtyä ja koettua, mikä antoi myös paljon perspektiiviä suomalaiselle koulutusjärjestelmälle.

Teksti: Jenni Rinne
Kuva: Heidi Tammero

03 joulukuuta 2017

OAJ Turun paikallisyhdistyksen yhteysopettajaristeily 2.12.2017

OAJ Turun paikallisyhdistys kokoontui lähes 70 osallistujan voimin jouluisissa tunnelmissa Viking Line piknik-risteilyllä. Päivän tarkoituksena oli tiedottaa ja kouluttaa yhteysopettajia, ja saada heiltä myös arvokasta palautetta Turun paikallisyhdistyksen toiminnasta ja tiedottamisesta.

Yhteysopettajat ovat tärkeä osa OAJ:n toimintaa, ja yksittäisen jäsenen kannalta yhteysopettaja on erittäin arvokas. Kiitos siis yhteysopettajille!



Yhdistyksemme puheenjohtaja Jaana Tomppo toivotti yhteysopettajat ja muut toimijat tervetulleiksi yhteysopettajakoulutukseen. Aluksi muistettiin Koivulan päiväkodinjohtajaa Leena Nikkilä. Tasavalla presidentti on hyväksikatsonut myöntää Leena Nikkilälle Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan mitalin kultaristein ansioituneesta viranhoidosta Turun Kaupungissa. Hän on ollut myös yhteiskunnallisesti aktiivinen koko Suomen sivistyssektorilla.

Kuvassa Topyn varapuheenjohtaja Teija-Rita Sarèn, puheenjohtaja Jaana Tomppo ja Leena Nikkilä.


Päivä jatkui luottamusmiesten Tomi Törrösen, Juha Lindströmin ja Sirpa Suomen ajankohtaisilla asioilla, OAJ valtuustovaali 2018  käytännön asioilla sekä OAJ Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tervehdyksellä. Loppupäivä keskusteltiin pienryhmissä yhteysopettajan roolista ja merkityksestä eri toimiyksiköissä.

Saimme myös päivän aikana nauttia opettajien, Elina Partasen ja Mika Valtosen, huikeasta Turku aiheisesta satiirisesta joulumusiikiesityksestä. Onnistunut päivä.

Kuvassa Elina Partanen ja Mika Valtonen.



Kuvat ja Teksti Turun paikallisyhdistyksen tiedotusvastaava Jenni Rinne, jenni.rinne@turku.fi