13 huhtikuuta 2023

OAJ:n Turun paikallisyhdistys ry (TOPY) hallituksen järjestäytymiskokous 5.4

OAJ Turun hallitus kokoontui järjestäytymään tutulla paikalla, eli OAJ:n Turun toimistolla osoitteessa Aurakatu 20. Osa hallituksen edustajista osallistui kokoukseen myös etänä. 

Kokouksessa valittiin toimihenkilöt toimintakaudeksi 2023. Puheenjohtajana jatkaa Sameli Valkama toimikautensa toisen toimintavuoden 2023. 

Lisäksi valittiin seuraavat toimihenkilöt: 

  • 1. varapuheenjohtajaksi Anita Viitasalo TUSAosta 
  • 2. varapuheenjohtajaksi Riikka Vuorinen TUVOsta 
  • Sihteeriksi + koulutussihteeriksi Kirsi Jarkia Toay:sta 
  • Taloudenhoitajaksi Katja Koski Toay:sta 
  • Tiedotus-ja solidaarisuusvastaavaksi Ville Vainio TuSAO:sta

Kokouksessa käsiteltiin lisäksi luottamusmiesasioita. Pääluottamusmies Markku Seppälä Turun amk:sta kävi muun muassa läpi palkkaneuvottelujen tuloksia. 

Lisäksi luottamusmiesvaaleja on pidetty nyt alkukeväällä. Valittujen luottamusmiesten toimikausi alkaa 1.8.2023->. Uusien luottamusmiesten tiedot päivitetään yhdistyksen kotisivuille lähiaikoina.

Tehtävästään luopuvan luottamusmiehen Pirkko Kuhmosen mielipidekirjoitus aikuiskoulutuksen roolista koulutuskentällä on julkaistiin Turun Sanomissa 4.4. Kannattaa käydä lukemassa mielipidekirjoitus digilehdestä.

Kokouksessa käsiteltiin myös muita ajankohtaisia asioita, joista löytyy asiaa seuraavan linkin kautta: Ajankohtaista | OAJ Varsinais-Suomi (oajvs.fi)


Kevättä ja kesää kohti mennään jo kovaa vauhtia. Työniloa kaikille!







OAJ:n Turun paikallisyhdistys ry